maanantai 31. lokakuuta 2011

Jouluisia sydämiä

Ensimmäiset jouluompelukset valmistuivat viikonloppuna: kasa pehmosydämiä kuusenkoristeiksi. Toki näitä voisi käyttää muuhunkin.




Nämä ja lisää samankaltaisia ovat kaupan, klikkaa sivupalkista huuto.net myyntiini jos innostuit :) Mukavaa alkavaa viikkoa!

lauantai 29. lokakuuta 2011

Havujuttuja

Havukranssin ja havupallon tekemisestä alkaa tulla minulla näköjään perinne pyhäinpäivän tienoilla. Tällaiset niistä tuli tänä vuonna:



Kranssi on tehty risupohjaan ja pallo sammalilla päällystettyyn risupalloon. Vähän epäilin, miten tuo risupallo toimii pohjana, mutta ihan hyvin onnistui ja kaiken lisäksi on paljon kauniimpi kuin oasis- tai styroksipallot, kun havujen välistä pilkistää kaunis sammalpeite. Kranssin rusetti on pellavanauhaa, eli näimä ovat puhtaasti luonnonmateriaaleista.  Pakkasia ja lunta nyt vain odotellaan. Leppoisaa viikonloppua!


tiistai 18. lokakuuta 2011

Syysviimoja vastaan

Neulomuksia olen tehnyt edelleen erittäin varovasti. Yhdet pienet lapaset olen tehnyt, ja niistä on ohjekin tekeillä. Palaan siis niihin myöhemmin. Tyttärelle olen myös aloittanut villatakkia. Eilen otin pitkästä aikaa ompelukoneen esille ja surautin itselleni pari trikoista pipoa. Nämä on ommeltu t-paitojen helmasta, sellaisia paitoja, joita ei syystä tai toisesta tule pidettyä mutta kangas on vielä ok. Lenkkeillessä menevät oikein hyvin näillä keleillä.


Nyt ryhdytään lasten kanssa taikataikinahommiin :)

lauantai 8. lokakuuta 2011

Lisää kransseja

Kaksi uutta kranssia valmistui tänään ja nämäkin menivät huuto.netiin myytäväksi. Klikkaa sivupalkista, jos kiinnostuit!

Valkoista ja pellavaa.


 Punaista ja pellavaa, vähän jouluistakin jo.

Muutoin olen viettänyt pakon sanelemaa hiljaiseloa käsitöiden suhteen. Niska ja hartiat ovat niin jumissa, että pakko on ollut jättää neulomiset ja virkkaamiset. Harmittaa ihan hirveästi, kun ideoita ja inspiraatiota olisi vaikka mihin :( Yritän kovasti lenkkeillä ja jumpata, että saisin hartiat kuntoon. Lämmitettävä viljapussi, tiikeribalsami ja piikkimatto ovat myös ahkerassa käytössä. Kuinka te muut, jotka paljon neulotte yms., pidätte kroppanne kunnossa?


sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Sammalpuu

Syysistutuksia mietin tässä päivänä muutamana. Minua tökkii pahasti joka vuosi toistuva kesäkukka- ja syystistutus rumba. Lähinnä sen kaupallisuus ja valtava muoviruukkujen määrä, joka päätyy kaatopaikoille. Toki osan ruukuista voi käyttää itse taimille, mutta se tarve on äkkiä täytetty. Jotain kaunista kesäkukkien jäljiltä tyhjinä ammottaviin ruukkuihin silti kaipaisi. Sainpa sitten idean kokeilla sammalpallon tekoa puhtaasti luonnonmateriaaleista. Sidoin risuista pallon, jonka päälle sidoin sammalta ja kiinnitin kuivattuja ruusunmarjoja. Koko komeus kepin nokkaan ja ruukkuun, juurelle koristekiviä. Ihan nätti tuli, vaikka sievemmänkin varmaan saisi aikaan kun vähän treenaisi.


Parasta tässä on se, että kaatopaikalle joutuu keväällä korkeintaan pieni mytty rautalankaa, jos on ruostunut käyttökelvottomaksi. Myöhemmin aion vielä kokeilla onnistuuko havupallon teko tuollaiseen risupalloon, ne styroksi- ja oasispallot kun ovat ovat myös kaatopaikkakamaa.

Auringonpaistetta sunnuntaille!